News

Salkunhoitaja Marcus Björkstén kommentoi Pörssivartti-lähetyksessä tuoreeltaan tiistain tulosjulkistuksia ja Kempowerin ...
Tiistaina tuloksensa ovat julkaisseet esimerkiksi Optomed ja Nokian Renkaat, joilla oli päivän kovimmat kurssireaktiot ...
Aktia on ohjeistanut vertailukelpoisen liikevoiton laskevan tänä vuonna. Aktia-pankki julkaisee tammi–maaliskuun tuloksensa ...
Suursijoittajat näkivät kauppasodan aiheuttaman kurssilaskun oston paikkana. Arvopaperin seuraamien suursijoittajien ...
Kuitukangasyhtiö Suomisen tappioiden odotetaan jatkuvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, ja käyttökatteen ja liikevaihdon ...
Varainhoitaja eQ:n osakkeilla tehtiin 588 500 euron blokkikauppa, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Kaupassa 50 000 osaketta ...
Analyytikot odottavat saunayhtiön liikevaihdon ja liikevoiton kasvaneen. Erityisesti kasvun ennakoidaan jatkuneen vahvana.
Nokian Renkaat aloitti rengastoimitukset uudelta Romanian tehtaaltaan maaliskuun lopussa. Tuloksen odotetaan kohentuvan toisella neljänneksellä.
GRK Infra tiedottaa, että sen hallituksen puheenjohtajan Keijo Haavikon omistusosuus yhtiön äänistä on ylittänyt kymmenen ...
Konepajayhtiö Metso toimittaa hienonnusteknologiaa australialaisen kaivosyhtiö Perseus Miningin pääomistaman Sotta Miningin ...
Tiistaiaamuna viisi pörssiyhtiötä julkistaa tuloksensa, ja iltapäivällä luvassa on vielä Nokian Renkaiden tulosraportti.
Nokia toimittaa yksityiset langattomat verkot 450:een logistiikkajätti Maerskin alukseen. Verkkoteknologiayhtiö Nokia ...